Sandvik on korkean teknologian yritys, joka tarjoaa pitkälle kehitettyjä tuotteita valituille kohderyhmille. Syksyn 2008 aikana Sandvik teki kattavan päätöksen koskien kiinteistö- ja käyttäjäpalvelujen toimitusta sen noin 2 600 000 neliömetrin suuruisella teollisuusalueella Sandvikenissa.
– Olemme todella iloisia uudesta toimeksiannostamme. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on kasvattaa toimintaamme valmistusteollisuudessa Pohjoismaissa, ja otamme Sandvikilta saamamme sopimuksen luottamuksen osoituksena kilpailukyvystämme ja vahvasta tarjonnastamme tällä toimialalla. Haluamme laajan kokonaispalveluntoimituksemme ja sen jatkuvan kehittämisen myötä tukea Sandvikia sen ydinliiketoiminnassa parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo Martin Forss, Coor Service Managementin Suomen liiketoimintayksikön johtaja.
Uusi sopimus astuu voimaan 1. helmikuuta 2009. Sopimuksen myötä Coorilla on kokonaisvastuu alueen kaikkien kiinteistöjen ja ulkoalueiden huollosta ja kehittämisestä sekä palveluntoimituksesta noin 5 000 Sandvikin teollisuusalueella työskentelevälle henkilölle. Esimerkkejä toimitettavista palveluista ovat kiinteistö- ja jätehuolto, vartiointi, siivous, lounasravintolapalvelut, puhelunvälitys, aulapalvelut ja postitus.
Lisätietoja antavat:
Martin Forss, toimitusjohtaja, Coor Service Management, Suomi
p. 010 234 3412, s-posti: martin.forss@coor.com
Hans Josefsson, liiketoimintayksikön johtaja, Coor Service Management, Ruotsi
p. + 46 8 553 959 19, s-posti: hans.josefsson@coor.com
Kirsi Bergman, HR- ja viestintäpäällikkö, Coor Service Management, Suomi
p. 010 234 3410, s-posti: kirsi.bergman@coor.com