Nova vihreällä linjalla

Ympäristötrendistä on tullut pysyvä. Monella yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaallamme on tiukkoja ympäristötavoitteita, ja he myös edellyttävät Coorin apua pyrkiessään osaltaan luomaan entistä kestävämpää yhteiskuntaa. Niinpä teemme ympäristöstä Novan toistuvan aiheen vuonna 2009.

Lue lisää

”Uskaltakaa antaa liikkumavaraa”

Ruotsin Logican kiinteistöpäällikkö Monica Trolle on oppinut paljon prosessista, jossa yksittäisten palveluiden ostamisesta on siirrytty kokonaispalveluratkaisuun. Hänen mukaansa kokonaisratkaisun onnistumisessa on olennaista ennen kaikkea se, että toimittajalle uskalletaan antaa liikkumavaraa.

Lue lisää

IFM vastaan yksittäiset palvelut

Yksittäisten palvelujen hankkiminen useilta eri palveluntoimittajilta saattaa säästää rahaa, mutta säästöt voivat ajan myötä huveta suureen tilaajaorganisaatioon sekä yksittäisten palveluiden priorisoimiseen kokonaisuuden sijasta. Asiakkaalla on tällöin lisäksi yksin operatiivinen vastuu toimeksiannon suorittamisesta, ja palvelutoiminnan sopeuttaminen ulkoisiin muutoksiin saattaa olla vaikeaa. Ehkä nämä ovat syitä siihen, miksi kokonaispalveluratkaisut saavat yhä enemmän jalansijaa.


Lue lisää

Muutakin kuin vain joutsenmerkkejä

Ympäristö ei ole enää erilliskysymys, johon panostetaan oman mielen mukaan. Se on nyt elimellinen osa kaikkea toimintaa, ja ennen pitkää kaikenlaiset ympäristövaikutukset myös maksavat. Voittajiksi selviytyvätkin ne, jotka mukautuvat muutoksen nopeimmin.

Lue lisää

Ongelmat löytyvät ”uusin silmin”

Kun asiakas toimii sitoutuneesti ja määrätietoisesti ympäristöasioissa, Coor pääsee toden teolla hyödyntämään parannusprosessejaan toiminnan ympäristömyötäisyyden lisäämiseksi. Tästä on hyvänä esimerkkinä yhteistyö, jota Coor tekee Norjan valtionrautateiden tytäryhtiön ROMin kanssa.

Lue lisää

Alan parasta tukea

Coor Service Managementista on tullut kymmenessä vuodessa Pohjoismaiden johtava kokonaispalveluratkaisujen toimittaja. Menestyksen yhtenä salaisuutena ovat aktiivisuus ja jatkuva halu oman toiminnan ja asiakkaiden toiminnan kehittämiseen. Nyt Coor investoi päivitettyyn toiminnanohjausjärjestelmään, jotta prosesseja voitaisiin hioa entisestään.
 

TIETOA SIVUSTA

Päivitetty
13.01.2010
Vastuuhenkilö
Kirsi Bergman
Coor Service Management är ledande inom utveckling och effektivisering av servicefunktioner samt att ta hand om outsourcing av sina kunders stödfunktioner. I vår verksamhet finns en bredd av olika serviceyrken samlade, t ex receptionister, telefonister, säkerhetsexperter, lokalvårdare, kockar, personer som utvecklar servicetjänsterna - och många andra. Gemensamt för alla är att ta hand om kompletta serviceleveranser.