20.09.2011

Coor laajenee Viroon – Ericsson asiakkaaksi

Pohjoismaiden johtava palveluliiketoimintayritys Coor Service Management laajenee Viroon. Yhtiö on sopinut ruotsalaisen Ericssonin kanssa integroitujen kokonaispalvelujen toimittamisesta Tallinnaan.

Coor on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen Ericssonin kanssa. Sopimuksen mukaan Coor huolehtii Tallinnan tuotantolaitoksen kiinteistöjen integroidusta palvelutoimituksesta. Palveluun kuuluvat muun muassa seuraavat toiminnot: vastaanotto, posti- ja tavaralähetykset, paikalliset hoitopalvelut,  laitoksen siivous, jätteiden käsittely, turvallisuus ja kiinteistöpalvelut.

”Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä Ericssonin tilauksesta. Tulemme yhdessä Ericssonin kanssa sopeuttamaan palvelut asiakkaamme tarpeita ja odotuksia vastaaviksi Tallinnassa,” kertoo Coorin Suomen toimitusjohtaja Ulf Wretskog.

Osana sopimusta Ericssonin tehtaalta siirtyy yhdeksän työntekijää Coorin palvelukseen. Palvelujen toimitukset alkavat syksyn aikana.

Suomen Coorin toiminnot ovat vahvassa kasvussa. Yhtiö osti kesän aikana kiinteistöpalveluja tarjoavan Lujapalveluiden liiketoiminnan. Kaupan myötä Coorin liikevaihto kasvaa noin 50 miljoonaan euroon ja se samalla mahdollistaa valtakunnallisen palvelutarjonnan. Työntekijöitä uudessa Coorissa on yhteensä 850.

Coorin kotimarkkinat ovat Pohjoismaissa, mutta yhtiön strategiana on seurata asiakkaita myös muille markkinoille.

Lisätiedot:

Ulf Wretskog Toimitusjohtaja, Coor Service Management - Finland,
+358 50 590 22 93 ulf.wretskog@coor.com

Kirsi Bergman HR ja viestintäjohtaja, Coor Service Management - Finland,
+358 40 836 9400 kirsi.bergman@coor.com

Åsvor Brynnel, Viestintäjohtaja, Coor Service Management-  Finland
+468 553 954 04 asvor.brynnel@coor.com

Coor Service Management är ledande inom utveckling och effektivisering av servicefunktioner samt att ta hand om outsourcing av sina kunders stödfunktioner. I vår verksamhet finns en bredd av olika serviceyrken samlade, t ex receptionister, telefonister, säkerhetsexperter, lokalvårdare, kockar, personer som utvecklar servicetjänsterna - och många andra. Gemensamt för alla är att ta hand om kompletta serviceleveranser.